Taas on tullut reenailtuu ja hieman aktiivisemmin tällä kertaa. Flunssa jatkuu, mut lääkitys on saatu kohdilleen. Mennäämpä päivä kerrallaan..

Lauantai

Agility treenit DOGness hallilla. Skidin kasvattaja Jenni, Marko ja Sari tuli treenaamaan kanssamme. Treeni oli loistava ja tuli ihan hirmuisesti taas uutta asiaa. Mari taas palloili päin P.tä ja S laitto formula vaihteen päälle ääni efektillä varustettuna siis lopputuloksena kauheeta sekoiluu. Voin puolustautua etten nukkunut edellisenä yönä paria tuntia kauemmin, mut se ei mee läpi koska mehän sekoillaan aina. Saatiin siis jälleen hyviä neuvoja, kuinka jatkaa... Olemma nyt hioneet hyppyä kuntoon S.n kanssa irtaantumisella ja ohjaajan eri häiriöillä. Nyt sitten tää lähiohjaus pitäis saada kuntoon ja "pari" muuta juttua. Treenin loputtua kysyin Jenniltä, koska me ollaan kisa kunnossa, jos ahkerasti reenataan niin keväällä... eli nyt reenataan ja mennään keväällä viihdyttämään ihmisiä.

Sunnuntai

Lähdin turistiksi Kajaanin KV-näyttelyyn. Hillun ja Hillerin seurax. Vietin aikani siis flättejä katsellessa ja piipahdin, myös mäykky kehän laidalla missä lilli ja Niina kävi hakemassa arvostelun. Ilokseni vahingossa tapasin Arton ja Sannan oli mukava nähdä pitkästä aikaa. Sain hirmuisen näyttelyssä käynti insbiksen ja suunnittelinkin ottaa näyttelykoiran. Illalla/yöllä kotiin tultuani tehtiin kupilla tuimiksen kanssa perinteisiä harjoituksia.

Maanantai & Tiistai (kotona)

Heti aamupäivästä lähdin koko poppoolla treenaamaan. Jälleen S otti agilitya, Tuimis tokoa/agia ja tuutsi muisteli evl.n liikkeitä. S teki käärmekättä ja jenkkikäännöstä yhdellä hypyllä. Monen monta toistoa. Rima alhaalla jenkkikäännöksessä.

Tuimis teki perinteisiä liikkeitä, kuten nopeeta maahanmenoa. liikkeestä seisomista, luoksetulo pysäytystä, kaukokäskyjä.... Lopuksi hiottiin tuimiksellekkin yhdellä hypyllä samaa kuin S.lle. Lopuksi otettiin taas maxi koiran hyppyä pariin otteeseen, eikä alitse enää mennä.

Turo kävi tekemässä ruudun, kaukokäskyt, ohjatunnoudon merkin (erilainen kuin ruutu merkki meillä), pokittavaa seuraamista, liikkeestä istumista kyykky avulla... huokaus! Turon tiistai reeniin, kuten myös tytöillä oli hyppy treenit riman ollessa maassa. Tämä meidän yksiön lattia on hieman liukas ja tilan puute tuli myös esiin....

Keskiviikko

Halliin harjoittelemaan. S aloitti harjoitukset. Radan pätkää tällä kertaa eli kolme hyppyä ja puomi. Puomi oli houkuttimena neidille, mutta eihän näppärä täti edes yrittänyt sinne tai osasinko ohjata.. tuskin! Tehtiin hypyillä edellisen päivän oppeja nyt oli vain enemmän hyppyjä. Lisäksi valssasin! Alku meni hyvin, mutta lopux neidillä napsahti ja meni rimojen ali, ei osannut kiertää siivekettä jne.. Hermo meni ja miljoona melonia. Laskin miljoonaan ja jatkettiin, sitten meni taas hyvin. Palkkaan namilla, että kierrokset pysyisivät matalana. Nami ei vaan kiinnosta. Paremmat herkut kehiin.

Tuima-Tyyne on harjoitelli aina vaan samoja liikkeitä. Keskiviikkona vaivuin epätoivoon, koska tuntuu ettei edistystä tapahdu. Tapahtuu varmaan, mutta hitaasti. Hallissa oli muutakin väkeä ja se vaikutti jälleen harjoitteluun. Toisten jukseminen/ huutaminen on Tuimiksen mielestä ihan hirveetä. Agilitya otin, myös samalla lailla, kun S.lle rimat vaan vinossa.

Turo the pappa teki, jotain mutta ei tähdellistä koska meidän piti poistua hallista muiden tieltä pois. En muista mitä tehtiin, tunnustan!

Treenin jälkeen paistettiin lettuja ja fläkkändekkerit Hillu 1v sekä Kira & Hilleri tuli kylään. Tuima oli mielissään!!

Torstaina

Jälleen yhtä hyppyä! Omistaja teki kaikkee, muuta kun olis pitänyt.

Perjantai

Harjoiteltiin rataa S.n kanssa.. Hilleri kuvasi videon, mutta eihän me näytetä sitä kenellekkään. Taas käytettiin lauantaina saamiamme oppeja. Harjoitus meni todella hyvin. Keskityin itse ohjaukseen. Yhden kerran monen tankkauksen jälkeen S ei meinannut yhtä rimaa enää hypätä. Laskin sataan ja sitten hyppäs. Tauko hetken päästä taas mentiin ja ei ongelmia, kunhan Mari ohjaa...

Kuva Heidi Siipo

Fläkkändekkerit olivat, myös harjoittelemassa. Kuten kuvassa näkyy häntä. Tuimis ja Turo hengaili, myös hallissa. Treenasivat TOKOn samoja liikkeitä.... Tuimis teki lopuksi, myös agia kuumentumalla johon puutuin...

Lauantai

Koirien rötväys päivä eli ei mitään... tai joo kotona taas ruokakupilla. Skidi oli mallikoirana yksärillä. Itse vietin aikaa kummityttöni Venlan 5v syntymäpäivillä.

Vemppis 5v.

Sunnuntai

Aamulla eli iltapäivästä lähdetiin jälleen treenaamaan. Aikaa oli 2,5h, mutta sehän ei riittänyt kuin neljän koiran harjoitteluun. S jäi ilman TOKO treeniä. Ilta olikin suunniteltu agilitiin, joten ei menetetty yhtään mitään.

Turo teki tänään ohjatun noudon, sitä on viimeks harjoteltu viime vuonna SM-kisojen jälkeen. Hyvin oli pojalla kapulan haku mielessä. Vasemmalle meno oli kerrassaan hirvee (meinas hakee keskimmäisen), mutta oikee olikin hieno! Ei jankattu sitä sitten enempää... Seuraavax otettiin ruutu ihan eri paikkaan, kun yleensä ja eihän siitä mitään tullut. No sitten piti vähän auttaa viemällä lelu ruudusta yli.. Pari toistoo ja johan homma toimi jälleen. Kaukokäskyjä otettiin, myös samaa istu, maahan, istu... nopeutta ja näyttävyyttä nakilla!! Turolle on tullut vanhuus tai jotai, koska nakki menee pallon edelle????? Osaako, joku selittää???????? Aivan käsittämätöntä... Lopuksi sitten monen monen kuukauden jälkeen tunnari, jota rakastan "eniten"! Heidi eli Hilleri vei kapulat. Varuiksi laitoin nakin palasen yhteen väliin. Herranen juoksi kapuloille söi nakin ja haisteli kaikki kapulat kertaalleen. Sitten sille tuli kiire, kun haisteli toiseen suuntaan ja alko tökkimään kapuloita sekä toi VÄÄRÄN! Uusi yritys ja nyt laitoin pariin väliin nakkia. T meni rauhallisesti söi nakin haisteli kaikki otti oman ja toi sen. Hyvä Tuusi!! Palkkasin pallolla, mutta taaskaan lelu ei kiinnostanut vaan tarjos ite tunnarilla leikkimistä, OHO! No leikittiin kapulalla ja lopetettiin harjoitus hyvin mielin. (Turosta ei ainuttakaan kuvaa koko viikonlopulta)

Tuimiksen harjoituksiin kuului jälleen... (kuvat Heidi Siipo)

Nopee perusasento, lelu esillä.. Toimii hyvin!

Luoksetulopysäytyksiä suoraan ja tolpan kierrolla...

Topankierto yhä parempi! Hyppy on ihan järkyttävä. Pitäis varmaan opettaa koiranen istumaan, ennen kauheeta vaatimista hypyn taakse. Maahanmeno onnistuu kyllä hypyn takana. Siis treeniä.. Irtaantuu ja pysähtyy väärään asentoon...

Noudossa harjoittelimme nopeeta palautusta. Tuimiksen juostessa minua kohti sanoin vapaa ja heitin pallon jalkojenvälistä. Alla lopputulos!

Kapulasta en luovu ja pallokin on kiva!!

Lopuksi ylivirran kulutettua aloitimme vihdoin tunnarin opettelun. Hyvin hajustetulla kepillä, jota piilottelin halliin. Toi heti kapulan mun etee oma käskyllä, joten melkeen valmis liike vai miten se nyt meni.

Kolmen tunnin tauko ja taas treenaamaan. Rakennettiin Heidin kanssa 2-luokan radan, jonka H oli bongannut netistä. Haastetta oli ja luulin, ettei me siitä selvitä. Tutustuin rataan hyvin, kaikessa rauhassa. Hain Skidin ja lämmiteltiin parissa kohdassa, joissa ajattelin ettei tästä mitään tule. No tulihan siitä! Yhdessä, kohdassa koiran piti edetä keppien jälkeen kolme aitaa ja siitä putkeen vieläpä epäloogisesti sinne toiseen päähän, mitä kohti tultiin. Lähetin Skidin mene käskyllä ja ekalla yrittämisellä jätti keskimmäisen hyppäämättä, koska itse päätiin oikoa tolpan ja toisen putken eli ne jäi minun ja Skidin väliin. Toinen yritys ja kannustin mene mene niinhän se meni... Haltuun otto näyttö putkeen, jonka jälkeen taas pujoteltiin. Edellä mainitussa tuli muutaman kerran ennen putkea pyörähdys, koska olin taas myöhässä vaikka oijoin paljon. Lopulta onnistu! Toinen paha kohta oli missä koiran piti hypyn jälkeen mennä toisen hypyn ja A-esteen välistä pujottelemaan. Pidin sitä pahana, koska neiti yleensä bongaa nämä kontakti esteet... niin ja edellisellä kerralla mentiin A-este. Se meni, kuitenkin loistavasti eli turhaa luulin. Alkuverryttelyn jälkeen lähdettiin suorittamaan rata. Muuten puhdasrata lukuunottamatta kepeille meno, josta meni vasta toisesta välistä. Katsoin peiliin.. Radan jälkeen otin keppikohdan ja loppupätkän onnistuneesti. Sitten tauolle. Ahneella on se P loppu, mutta halusin tehdä radan vielä kertaalleen. Tippu rima, Skidi hätäili, koska ohjaaja hätäili... rauhotuttiin ja taas mentiin tuli puhdas rata, mutta yksi pikku pyörähdys. Lopetettiin siihen vaikka meille onkin Jenni opettanut että hyvät treenaa niin kauan et onnistuu. Mulla oli ihan sika hyvä fiilis ja Skidikin tiesi olleensa HYVÄ!! Alotetaan taas alkuviikko yksittäisillä jutuilla ja vaikeutetaan hiljallee. 

Jennille vielä miljoonat kiitokset kaikista neuvoista!!!

Skidin loisto suorituksen jälkeen hain Tuimiksen harjoittelemaan yksittäisiä esteitä ja parin esteen rataa. Hyppyjä maxi korkeudella mentiin jo kolme putkeen!! Maxi korkeudella kokeiltiin, myös oppiamme tiukkoja käännöksiä ja apina teki ne mallikkaasti. Lisäx A-estettä ja siitä putkeen sekä toisin päin. Keppejä ja keinua otettiin erikseen. Keinulla sai kohtauksen. Vieläkin pentutapaturma mielessä. Syötin nakkia keinun keskivaiheella, missä keinuttelin estettä. Aluksi söi sitten lopetti taas söi jne... Pieni homma saada se sinne jokupäivä oma-aloitteisesti. Keppejä otettiin taas ne kuus vaan... molemmin puolin...

Tuimiksen hyppy näyte touhukorvilla. Ohjaajana toimi Hilleri, kuin myös muissa agility kuvissa.

Ei paras mahdollinen tyyli, mutta oli pakko laittaa. Näytti, jotenkin niin suloiselta.. JÄLLEEN!

Vielä viikon treeni purku... Tuimikselle ei todellakaan mitään huimaa edistystä, miksi? Mietin kovalevy kuumana. Kerron ensiviikolla, mitä keksin. Turo vasta muistelee TOKO hommia, mutta uskon sen palauttavan nopeesti vanhat jutut mieleen. Skidi harppas taas puoli askelta meidän kevään kisa starttiin....