Treenattu on päivittäin maahanmenoa Tuimiksen kanssa. Vauhtia on ollut havaittavissa, joten eiköhän se jokupäivä opi tippumaan vauhdilla. Seuraamisen käännöksiä vasemmalle ja täyskäännöksiä vasemman kautta paranevat myös hiljalleen. Tämän viikon aikana tapahtui ihme neiti oppi peruuttamaan tai on osannut tehdä sitä itsekseen, mutta nyt käskystä peruttelee pitkiäkin matkoja. Liikkeestä seisominen vaihtelee seuraamisvauhdista riippuen. Luosetulossa saa tulla suoraan sivulle, koska edestä pomppaus on pahasti kesken. Hyppy on hyvä, paitsi jää kiemuralle hypyn jälkeen. Ilmoitin Tuima-Tyynen toko kokeeseen vaikka ei olekkaan valmis, mutta käydään kokeilemassa häiriö treenin merkeissä. Todella fiksua vai mitä? Ensiviikonloppuna meillä onkin epävirallinen startti aloluokkaan. Antaa vähän osviittaa mitä pitää treenata ;o). Vanhemmat koirat ovat satunnaisesti puuhastelleet kaikenlaista vähemmän hyödyllistä. Skidi pääsi jälleen treenaamaan maanantaina agilityä. Tällä kertaa me valssattiin lujaa ja haasteellisesti. Radalla oli 10 hyppyä, jotka neiti hypähteli niin taitavasti ettei yksikään rima tippunut, Jee!! Ohjaajakin pysyi mukana ja ohjasi oikein. Muuta emme olekkaan sitten puuhastelleet työkiireiden vuoksi. Viikonloppu on mennyt rattoisati neljän koiran kanssa. Hoitolapsi Tinni on oikein sopeva kaveri!
2031346.jpg
"Hoitolapsi" Tinni

2031365.jpg
Tinnillä tuima ilme ;o)
2031358.jpg
Tuimiksen lepokorvat
2031355.jpg
ja vauhtikorvat
2031362.jpg
Epiksen idolit