Jopas vierähti aikaa viime päivityksestä. Tuima-Tyyne  aloitti/jatkoi torstaina Lohtajan treeneissä avoimenluokan liikkeiden hinkkaamista vaikka piti jäädä hetkeksi lomalle. Uusista liikkeistä nouto on eniten kesken ja sitten ne kaikki muut liikkeet mitkä on hiomatta kuntoon eli työtä riittämiin. Ensi kertaa tehtiin häiriötreeniä ryhmässä ja T-T loisti omalla tavallaan. Meirän neitiä ei paljon häiriöt vaikuta ;o) Hillu eli Hilma T-T:n paras kaveri tuli myös ryhmäämme treenaamaan. Harmi kun joudumme olemaan 10 viikon lomalla treeneistä. No treenataan omalla ajalla, jota on paljon loppuvuoden.


2089854.jpg

Viime päivityksen jälkeen aloimme ahkerasti treenaamaan pikkujoulunäytöstä, johon osallistui niin ihanat ja mahtavat Aino & Niina, Kira & Heidi, Epis & Skidi ja Minä & Tuima-Tyyne. Aluksi minun piti mennä Turon kanssa näytökseen, mutta oikean etujalan lavan revähtäminen ja muut jumit estivät pojan treenin. Siispä   T-T kehiin, joka suoriutuikin mallikkaasti omasta suorituksestaan. Ihana Jaana Mäntylä pelasti meidät ja laittoi Turon kuntoon, sekä määräsi herrasen pakkolevolle. Se aiheutti tuskallisia hetkiä emme meinanneet mahtua Turon kanssa samaan yksiöön. Onnex se on ohi! Ensi kerralla kun Turo on pakkolevossa MINÄ muutan…

Skidi on käynyt agility treeneissä ahkerasti. Ongelmia ongelmien jälkeen havaittavissa. Saadaan "sormi suuhun" koutsille.

Joulunäytöstä harjoiteltiin tasan viisi kertaa ja se oli juuri sillä mallilla. Aivan nappiin ei mennyt, mutta tarkotus olikin esittää hauskoja ja vaarallisia tilanteita sekä sooloilua. Tuli kaikki osa-alueet esitettyä tavalla tai toisella. Epis oli kiltti, kuten aina ja suostui tulla esitykseen meidän neiti sooloilu mailmanmestarin kanssa. Pieniä ongelmia oli havaittavissa, kun käskytin T-T.tä johonkin muuhun työhön mitä Epis sanoi Skidille. Onnex molemmat E&S rakastavat toisiaan ja ovat toisiensa rinsessoja niin selvisivät kaikesta :o)

Toinen esitys oli Turon heiniä, johon ei treeniä tarvittu. Tässä näytöksessä oli lisäksi mukana minä varkaana, Heidi & Kira karkin jakajina ja Epis Tuutsin ohjaajana. Rescue Turo #1 etsi rosvon ja ilmaisi sen haukkumalla sekä repi hiasta pitkin hallia. Epis teki rescue Turolle hienot valjaat. Turolla oli hauskaa ja miksei muillakin koirilla.

Match show yms. kunnialla läpi ja iltakin meni siinä sivussa tonttuillen!!

Sunnuntai vietettiin rauhallisesti kotona. Kennelyskä paholainen tuli kiusaamaan meitä. T-T on tällä hetkellä ainut, joka köhii/tukehtuu limaansa. Voi kun tuon vois vaan ottaa pois. Skidi on yskässyt parikertaa ja rauta Turo ei ole vielä alottanut.

Meiltä jää nyt treenit ja Hiturin TOKO kurssi välistä eli emme voi tehdä mitään. Tylsistymme kotona :o( Miten niin riippuvainen koirista?????? Pitää lähteä kiusaamaan Epistä...